Minä olen Ra. Tervehdin teitä Yhden Äärettömän Luojan rakkaudessa ja valossa. Kommunikoimme nyt.
Minulla on Jimiltä pieni kysymys, jonka kysyn tässä kohden. Luen sen.
“Instrumentin fyysinen kompleksi on paranemassa kemiallisen aineen nauttimisesta. Hän oli tietämätön tekemästään avauksesta. Miten jokainen meistä kolmesta läsnäolevasta voi olla tietoisempi teoissaan ja ajatuksissaan siitä, miten tuollaiset avaukset saattavat tapahtua? Onko mahdollista, että saatamme tehdä tuollaisia avauksia aivan viattomasti kysellessämme tietyistä alueista näissä sessioissa? Ja mitä yleisesti ottaen voimme tehdä suojellaksemme itsejämme vääristäviltä vaikutuksilta? Onko mitään rituaalia tai meditaatiota jota voisimme käyttää?”
Ra
Minä olen Ra. Vaikka olemmekin myötätuntoisia suurelle halulle olla palveluksessa, mitä tämä kysymyskin osoittaa, Hämmennyksen tien vääristymä rajoittaa vastaustamme. Mainitsemme muutamia yleisiä asioita, joista voi olla tässä hyötyä.
Ensiksikin, kun tämä instrumentti vääristi kehokompleksiaan kohti alhaista vitaalienergiaa tästä tapahtumasta johtuen, kysessä oli tunnistettava aine joka tämän aiheutti. Tämä ei ollut, sanotaanko, luonnollinen aine eikä myöskään mieli/keho/henkikompleksi ollut tarpeeksi tietoinen sen fyysiseen heikkouteen suuntautuvasta vääristymästä. Luonnollinen, sanotaanko, jokapäiväinen elo, jossa entiteetti nähdään ilman vahvojen vaikuttavien aineiden nauttimisen vääristymää, on aina sopivaa. Ei ole virheitä, tämän instrumentin teko mukaanlukien.
Toisekseen, tämä instrumentti demonstroi mainiosti positiivisella polulla olevien suojautumiskeinoja negatiivisia tai heikentäviä vaikutuksia vastaan. Harkitse, niin halutessasi, niitä mahdollisuuksia joita tämä nimenomainen tapahtuma tarjosi negatiivisten vaikutusten tulla instrumenttiin. Tämä instrumentti ajatteli yksinäisyydessään Luojaa ja toisen itsen kanssa teoissa jatkuvasti ylisti ja kiitti Luojaa saamistaan kokemuksista.
Tämä vuorostaan salli tämän nimenomaisen entiteetin säteillä toiselle itselle sellaisia energioita, jotka toimivat katalyyttinä avautumiselle ja vahvistivat toisen itsen kykyä toimia enemmän positiivisesti polarisoituneessa tilassa. Näemme siten suojautumisen hyvin yksinkertaisena. Kiittäkää joka hetki. Nähkää itsenne ja toinen itse Luojana. Avatkaa sydämenne. Tuntekaa aina valo ja ylistäkää sitä. Tässä on kaikki tarvittava suojaus.
Paljon kiitoksia. Jatkan nyt toissapäiväisestä aiheesta. Aiheenamme on seksuaalisen polariteetin toimiminen katalyyttinä evoluutiossa ja se, miten parhaiten hyödyntää tätä katalyyttiä. Takaisin materiaaliin mennäkseni, täytän muutamia aukkoja, joita emme mahdollisesti tässä kohden ymmärrä kovin hyvin.
Voitko kertoa minulle oranssi- ja keltasädeaktivaation eron? Etenen punasäteestä ylöspäin aina violettiin asti, ja me olemme jo käsitelleet punasadettä, joten mikä on oranssi- ja keltasädeaktivaation ero?
Ra
Minä olen Ra. Oranssisäde on se vaikutus, tai värähtelykuvio, jossa mieli/keho/henki ilmaisee voimaansa yksilöllisesti. Siten valta muista yksilöistä voidaan nähdä oranssisäteenä. Tämä säde on ollut hyvin intensiivinen yksittäistapauksin ihmistenne keskuudessa. Tässä säteessä on havaittavissa toisten itsejen kohtelu ei-entiteetteinä, orjina tai irtaimistona ollen antamatta muille itseille minkäänlaista statusta.
Keltasäde on hyvin keskeinen ja voimakas säde, ja liittyy entiteetin suhteisiin, sanotaanko ryhmissä, yhteiskunnissa tai suurissa mieli/keho/henkikompleksijoukoissa. Tämä oranssisäde – korjaamme itseämme – tämä keltasädevärähtely on sotaisten toimien keskiössä, jossa yksi entiteettiryhmä kokee tarvetta ja oikeutusta dominoida muita entiteettiryhmiä taivuttaen heidän tahtonsa hallitsijoiden tahtoon.
Negatiivinen polku, kuten tätä kutsuisit, käyttää kelta- ja oranssisäteen yhdistelmää polarisaatiokuvioissaan. Nämä säteet, joita käytetään hyvin omistautuneesti, saavat aikaan kontaktin äärettömään älykkyyteen. Tavanomainen seksuaalinen kanssakäyminen, jos toinen on keltainen tai oranssi ensisijaiselta värähtelykuvioltaan, on tukoksellista ja siitä johtuvaa kyltämätöntä nälkää. Kun on kaksi tällä tasolla värähtelevää, potentiaali polarisaatioon seksuaalisen kanssakäymisen kautta on aloitettu, yhden entiteetin kokiessa mielihyvää nöyryytyksestä ja orjuutuksesta tai sitomisesta toisen kokiessa mielihyvää toisen entiteetin hallinnasta ja kontrollista. Tällä tavalla koetaan seksuaalinen energiansiirto negatiivisessa polariteetissä.
17. helmikuuta välittämässäsi matariaalissa mainitsit: “Kolmannessa säteessä on kaksi mahdollisuutta. Ensiksikin, jos molemmat värähtelevät kolmannessa säteessä, energiansiirto vahvistaa molempia.” Minkä värinen on kolmas säde tässä materiaalissa?
Ra
Minä olen Ra. Säde, josta tuossa materiaalissa puhuimme, tulisi olla vihreäsäde tai neljäs säde.
Eli minun tulisi muuttaa tuo kolmannesta neljänteen?
Ra
Minä olen Ra. Kyllä. Ystävällisesti jatkakaa virheiden tarkistamista mitä tulee numerointiin liittyen, kuten sanotte, sillä tämä käsite on meille vieras ja joudumme niin sanoaksemme kääntämään numeroita käyttäessämme. Tämä on tämän kontaktin jatkuva heikkus johtuen meidän tapojemme ja teidän tapojenne erilaisuudesta. Arvostamme apuanne.
Selvä. Kiitos. Uskon, että toistaiseksi olemme riittävästi kattaneet vihreäsädettä, joten hyppään sen yli ja siirryn sinisäteeseen.
Voitko kertoa minulle vihreän ja sinisen välisen eron, paino sinisäteellä?
Ra
Minä olen Ra. Vihreäsäteen energiasiirrossa tullaan käännekohtaan sekä seksuaalisesti että molempien kokemuksessa. Vihreäsäde voidaan kääntää ulospäin, entiteetin antaen ennemmin kuin ottaen. Ensimmäinen antaminen vihreäsäteen jälkeen on hyväksyminen tai vapaus, antaen siten sinisäde-energiasiirron vastaanottajalle tuntemuksen hyväksynnästä vapauttaen näin tuon toisen itsen ilmaisemaan itseään tämän säteen antajalle.
Tulee huomata, että kun kaksi parittelevaa mieli/keho/henkeä on saavuttanut vihreäsäde-energiasiirron, myöhemmät säteet ovat saavutettavissa ilman että molempien entiteettien on tarpeen edetä samassa tahdissa. Siten sinisäteessä tai indigosäteessä värähtelevä entiteetti, jonka muut sädevärähtelyt ovat kirkkaat, voi jakaa tuon energian vihreäsäteisen toisen itsen kanssa toimien siten katalyyttinä toisen itsen jatko-opi/opettamiselle. Tällaiset energiasiirrot säteiden kautta eivät ole mahdollisia ennen kuin toinen itse saavuttaa vihreäsäteen.
Seuraava kysymykseni koski indigosädettä. Onko indigo- ja sinisäde-energiasiirroilla jotain eroa?
Ra
Minä olen Ra. Indigosäde on, sanotaanko, tietoisuuden säde Luojasta itsenä; siten se, jonka indigosädevärähtelyt ovat aktivoituneet voi tarjota energiasiirtoa Luojalta Luojalle. Tämä on suvulliseksi lisäntyymisaktiksi kutsumanne sakramentaalisuuden alku. Se on ainutlaatuista kantaen kaikkeuden, kokonaisuuden, ykseyden antaumuksessaan toiselle itselle.
Ja lopuksi violettisäde. Miten violettisäde eroaa muista säteistä?
Ra
Minä olen Ra. Violettisäde, samoin kuin punasäde, on vakio seksuaalisissa kokemuksissa. Toisen itsen kokemus siitä voi olla vääristynyt tai jäädä kokonaan huomiotta tai ymmärtämättä. Kuitenkin violettisäde, sen ollen mieli/keho/henkikompleksin summa ja substanssi, ympäröi ja informoi mieli/keho/henkikompleksin kaikkia toimia.
Tapahtuuko tällaisia energiasiirtoja neljännessä, viidennessä, kuudennessa ja seitsemännessä tiheydessä? Viittaan kaikkiin säteisiin.
Ra
Minä olen Ra. Säteillä, siten kuin ne ymmärrätte, on niin kovin erilainen merkitys seuraavassa tiheydessä, sitä seuraavassa ja niin edelleen, että meidän täytyy vastata kysymykseesi kieltävästi. Energiasiirtoja tapahtuu ainoastaan neljännessä, viidennessä ja kuudennessa tiheydessä. Nämä ovat edelleen polarisoituneita luonteeltaan, kuten sanoisit. Johtuen kuitenkin näiden tiehyksien kyvystä nähdä harmoniaa yksilöiden välillä, nämä entiteetit valitsevat yhteensopivia partnereita sallien siten jatkuvan energiasiirron ja kunkin tiheyden käyttämien kehokompleksien lisääntymisen.
Prosessi on erilainen viidennessä ja kuudennessa tiehydessä kuin mitä saatatte ymmärtää. Näissä tapauksissa se kuitenkin edelleen pohjautuu polariteettiin. Seitsemännessä tiheydessä tällaista nimenomaista energiasiirtoa ei ole, sillä kehokompleksien kierrättäminen on tarpeetonta.
Aiemmin käsittelemästämme päätellen… meillä Maassa tänä päivänä on ja on menneisyydessä ollut neljännen, viidennen ja kuudennen tiheyden vaeltajia. Kun he vaeltajana inkarnoituvat tämän tiheyden fyysiseen joksikin aikaa, minkä tyyppisten polarisaatioiden näihin erilaisiin säteisiin liittyen he havaitsevat vaikuttavan itseensä? Voitko kertoa sen minulle?
Ra
Minä olen Ra. Luullakseni ymmärrän kysymyksesi pääkohdan. Ystävällisesti kysy lisää, jos tämä vastaus ei riitä.
Neljännen tiheyden vaeltajat, joita ei ole montaa, tapaavat valita niitä entiteettejä, jota vaikuttavat olevan täynnä rakkautta tai sen tarpeessa. On suuri mahdollisuus/todennäköisyys entiteettien tehdä virhearvioita johtuen [heidän] toisia itsejä kohtaan tuntemastaan myötätunnosta.
Viidennen tiheyden vaeltajaan ei suuresti vaikuta toisen itsen eri säteiden antamat ärsykkeet, omalla tavallaan [vaeltaja] tarjoaa itsensä kun tarve havaitaan. Tällaiset entiteetit eivät todennäköisesti sitoudu avioliittoon kuten teillä on tapana eivätkä todennäköisesti halua raskautta tai lasten kasvatusta johtuen tietoisuudesta epäsopivista planetaarisista värähtelyistä suhteessa valon tiheyteen.
Kuudes tiheys, jonka lisääntymismenetelmiä voidaan verrata fuusioon, todennäköisesti suuressa määrin pidättäytyy kehokompleksin suvullisen lisääntymisen ohjelmasta ja sen sijaan etsii heitä, joiden kanssa seksuaalinen energiasiirto on luonteeltaan täydellinen fuusio, niin paljon kuin se kolmannen tiheyden manifestaatiossa on mahdollista.
Voitko hieman tarkentaa, mitä tarkoitat “luonteeltaan täydellinen fuusio”?
Ra
Minä olen Ra. Koko luomakunta on Yhdestä Luojasta. siten seksuaalisen aktiviteetin eriyttäminen vain kehokompleksin suorittamaksi on keinotekoinen jako, kaikkien – mielen, kehon ja hengen – ollen tasavertaisia ja osa entiteetin polariteettia. Siten seksuaalinen fuusio voidaan nähdä, ilman seksuaalista kanssakäymistä tai sen kanssa, olevan täydellinen mielen, kehon ja hengen yhteensulautuminen, mikä tuntuu molempien jatkuvalta, sanotaanko, ilon ja mielihyvän orgasmilta toisesta.
Olisiko sitten monilla korkeamman tiheyden vaeltajilla merkittäviä haasteita kolmannen tiheyden inkarnaatiossa johtuen tästä erilaisesta suuntautumisesta?
Ra
Minä olen Ra. Sellaisten ongelmien mahdollisuus/todennäköisyys kuten sanotte, johtuen kuudennen tiheyden inkarnoitumisesta kolmanteen, on varsin suuri. Se ei välttämättä ole ongelma, jos sitä siksi haluat kutsua. Se riippuu jokaisen mieli/keho/henkikompleksin, jolla on tämä tilanne tai värähdyksellisten suhteellisuuksien sijoitus, ainutlaatuisesta suuntautumisesta.
Voitko kertoa minulle, miten eri värit… tämä on vaikea kysmys kysyttäväksi. Minulta tuskin löytyy sanoja.
Yritän kysyä, miten eri värit, sanoisinko, saavat alkunsa näinä toimintoina… tai saattaisit sanoa näiden värien alkuperän esenssi erilaisten tietoisuuden ilmaisujen toimintoina. En tiedä onko tämä kysymys riittävä.
Ra
Minä olen Ra. Tämä kysymys on riittävän selkeä jotta voimme yrittää selittää sitä, mikä, kuten olet huomannut, ei ole intellektuellille mielelle helposti käsitettävää materiaalia. Värähtelyn luonne on sellainen, että sillä voidaan nähdä olevan matemaattisesti ahtaita tai kapeita askelmia. Näillä askelmilla voidaan nähdä olevan rajat. Jokaisen rajan sisällä on ääretön määrä värähtelyn tai värin asteita.
Mutta kun lähestytään rajaa, täytyy ponnistella jotta pääsee rajan yli. Nämä värit ovat yksinkertainen tapa ilmaista tiheytenne rajajakoja. On myös aika/avaruus analogia, joka voidaan nähdä itse värinä muokatussa muodossa.
Kiitos. Onko kolmannen tiheyden fyysisessä olevan entiteetin mahdollista olla koko värikirjon laajuudella, vai onko entiteetti melkolailla kiinni yhdessä värissä?
Ra
Minä olen Ra. Tämä on session viimeinen täysi kysymys. Muotoilisitko uudelleen selkeämmin.
Tarkoitin, onko mahdollista esimerkiksi vihreäsäteen… kun puhumme vihreäsädeaktivaatiosta ja energiasiirroista, onko mahdollista vihreäsäteisen henkilön, joka ensisijaisesti on aktiivi vihreässä säteessä, vaihdella vihreän säteen molemmin puolin vähän tai paljon energia-aktivaatiota, vai pysyykö hän pääasiassa vihreässä säteessä?
Ra
Minä olen Ra. Ymmärrämme pyytämäsi materiaalin uutuuden. Tämä oli epäselvää, koska luulimme tämän materiaalin jo käsitellyn. Jo käsitelty osuus on tämä: vihreäsädeaktivaatio on aina haavoittuvainen kelta- tai oranssisäteen haltuunotolle, tämän ollen enimmäkseen keltaista sädettä mutta usein vivahtaen oranssin puolelle. Hallitsemisen pelko, hallitsemisen halu, hallituksi tulemisen pelko, halu tulla hallituksi: nämä ovat vääristymiä, jotka aiheuttavat vihreäsäteen energiasiirron lakkaamisen.
Uusi osuus on tämä: kun vihreäsäde saavutetaan, kyky saavuttaa sinisäde on välitön ja odottaa vain yksilön ponnistuksia. Indigosäde avautuu vain huomattavan kurinalaisuuden ja harjoituksen kautta, joka lähinnä liittyy itsen hyväksymiseen, ei vain polarisoituneena ja tasapainoisena itsenä vaan myös Luojana, äärettömän arvon omaavana entiteettinä. Tämä aloittaa indigosäteen aktivoitumisen.
Kiitos.
Ra
Minä olen Ra. Onko sinulla mitään lyhyitä kysymyksiä ennenkuin lopetamme?
Luulen, että mikä tahansa olisi liian pitkä. Kysyn vain, josko voisimme jotenkin tehdä instrumentin olon mukavammaksi tai kontaktin paremmaksi?
Ra
Minä olen Ra. Kaikki on hyvin. Kehoitamme ei vain tätä instrumenttia vaan jokaista tarkkailemaan vitaalienergioita, jotka ovat tarpeen instrumentin uupumattomuudelle ja kontaktin tason säilymiselle. Olette erittäin tunnollisia, ystäväni. Olemme kanssanne.
Jätän teidät nyt Yhden Äärettömän Luojan rakkaudessa ja valossa. Menkää siis, iloiten Yhden Äärettömän Luojan voimassa ja rauhassa. Adonai.